Kylistä kuuluu

Kertomus Kylmäkosken Aseman kylästä                                                                                                                                  

Tehtailija Sumarin talo

Haluan kertoa teille kotikyläni menneisydestä. Kylän tarina on mielestäni monen muunkin maaseutukylän tarina.

Rautateitä rakennettaessa tuhatkahdeksansataaluvun puolivälissä Helsingistä pohjoisen suuntaan alettiin myös suunnittelemaan Turkurataa. Turkulaiset lupasivat rahaa, jos risteysasema tulisi Viialaan, Kylmäkoskella rata menisi Jalantijärven pohjoispuolelta Mellolaan. Senaatti kuitenkin päätti risteysaseman paikaksi Akaan kirkonkylän eli  nykyisen paikan.

Ratoja rakennettiin samaan aikaan Hämeenlinnasta Toijalaan ja Toijalasta Turkuun. Hämeenlinnan rata ja Turkurata vihittiin käyttöön 22.6-1876, mutta silloin täällä ei ollut edes seisaketta. Seisake tehtiin 1906 D. Lauhkosen luovuttamaale maalle. Kerrotaan, että hän halusi nousta junaan omalta maalltaan. Siihen aikaan täällä ei ollut kuin kaksi taloa, Korpisaaren torppa, Asemanraitti 138, nykyinen Takku ja itsellisen mökki, Asemanraitti 190. Korpisaaren torppa oli asemalta mentäessä tien oikealla puolella, jossa nykyään on Takun kuivuri. Seisakkeesta tehtiin myöhemmin asema.

Rautatien mukana tänne tuli teollisuutta ja kylään rakennettiin taloja sekä kauppoja. Teollisuus alkoi leikkikalujen tekemisellä, siitä vähitellen laajentuen, kunnes vuonna 1918 tänne tuli tohtori Suhvert, myöhemmin Sumari. Hän laajensi tehdasta, niin että sotakorvausten aikaan täältä lähti, taloja, sahatavaraa, huonekaluja ja puutarhan tuotteita. Lisäksi sota-aikana tehtaalla tehtiin armejan tarvitsemia ruumisarkkuja. Samoja tuotteita tehtiin sotakorvausten loputtuakin.

Silloin täällä oli virkeä, tehtaan muodostama asukastaajama ja Kylmäkosken kunnan keskuspaikka postineen, kauppoineen ja pankkeineen. Rautatieasemalta ostettiin vuoden aikana tuhansia henkilömatkalippuja ja lastattiin tuhansia tonneja sahatavaraa, huonekalutehtaan valmisteita ja puutarhan tuotteita kuljetettavaksi ympäri Suomea. Tehdas maksoi kuukaudessa seisemällesadalle henkilölle palkan. Kaikki eivät täällä asuneet vaan kulkivat junalla työhön. Täällä Lääninmäen puolella oli tehtaan vuokra-asuntoja, kaksikymmentäkahdeksan taloa, joissa kahdessa ns. kettulassa, asui yhteensä 28 perhettä. Meitä lapsia oli paljon ja touhua oli monenlaista. Radan aseman puolella oli monen perheen asuma Kaskela.

Kun  itse menin syksyllä 1945 kouluun,  meitä koululaisia oli muutaman vuoden päästä niin paljon että kävimme kahta tuuria. Puoli kahdeksalta aamulla alkoi ensimmäinen ja puolenpäivän jälkeen toinen tuuri.

Mitä täällä on nyt? Lapset ovat vähentyneet niin, että puhutaan vakavissaan koulun lopettamisesta. Tämän vuoden syksyllä opettajia ei ole kun kaksi. Oppilaita kuskataan Taipaleelta ja ympäri lähistön kyliä. Aseman kylässä on erittäin vähän lapsiperheitä. Muutamat käyvät Tampereella ja muualla työssä. Yksityisyrittäjiä ei ole. Onko yksi maitotilallinen, maanviljeliöitä muutama. Meitä eläkeläisiä on muutama kymmen. Vesiosuuskuntaa rakennettaessa 1996 laskettiin, että kylässä on toistasataa ”savua”. Tehtaalla on kaivonporaaja, hänkin asuu Urjalassa.

Tehdaskin on hiljainen. Se hiljeni, kun 1963 oli suuri tulipalo. Silloin siellä valmistettiin taloja Saksan vietiin. Tulessa tuhoitui tehtaan toiminta.

Alussa sanoin että Aseman kylän tarina on samanlain kuten monessa muussakin maalaiskylässä, mutta kaikissa tämä ”pudotus” ei ole ollut näin raju. Toivonkin, että aukkaiden nykyiset toimet lisäisivät kotikyläni elämään uutta vilkkautta.

25.04.2011
Ennen talvisotaa syntynyt Erkki Salo.