Kirkon Rakentaminen

Kirkon Rakentaminen-niminen keräys on käynnissä Kylmäkosken kirkon korjauskustannusten kattamiseksi. Keräystilin numero on FI19 5472 0420 0685 28.

 

Puheenjohtaja Erkki Salon terveiset 26.4.2011

Tapahtumia Kirkon korjausrahaston hyväksi.

Olen koettanut olla itse paikalla, kun on laulettu. Ensimmäinen tapahtuma oli Seurakunta talolla perjantaina 1.4 klo 18.00. Marja Karhu laulatti virsiä ja Juha Kosonen juonsi. Itse en sinne ehtinyt, mutta mukanaolijat olivat iltaan tyytyväisiä.

Sunnuntaina 10.4 klo 14.00 oli Seurakunta talolla lapsikuoron konsertti, Marja Karhun johdolla. Siellä ei ainoastaan laulettu, vaan soitettiin hanuria, kannelta, selloa ja pianoa. Totisia olivat soittajat, eivät kaikki, mutta on oikein mukavaa heidän yrittämisensä, siitä se ura urkenee. Toiset soittajat olivat jo pidemmällä opinnoissaan, heillä on jo oikea ote soittamiseen. Laulut olivat kauniita ja hyvin harjoiteltuja, kaikesta huomasi heidän innokkuutensa esiintymiseen. Marjalle kauniit kiitokset lasten ja nuorten parissa työskentelemisestä.

Tiistaina 12.4 klo 19.00 esiintyi Sommelo kuoro Akaan kirkossa. Heidän laulunsa ja esiintymisensä on aivan omaa luokkaansa. Minusta tuntuu, että voiko tälläinen olla tottakaan meidän kotikunnailla. Kirkossa oli esityksen aikana lämmin tunnelma..

Viialan Kirkossa lauantaina 16.4 klo18.00 esiintyivät Vanajan nuorisokuoro Ismo Savimäen johdolla ja Akaan nuorisokuoro Heikki Ali-Löytyn johdolla.

Vanajan nuorisokuoro lähtee esiintymään ulkomaille ja tämä tilaisuus oli heille viimeisiä esiintymisiä kotimaassa. Vaikka he lauloivat kaikki laulunsa vierailla kielillä, tunnelma tempasi mukaansa. Kuoro on kulkenut vuosien aikana maailmalla esiintymässä siitä kait johtuu että laulut, ainakin minulle, jäävät mieleen soimaan.

Akaan Nuorisokuoron esityksissä huomasi että hekin haluavat tosissaan oppia laulamaan ja esiintymään. Heidän yhteisesityksensä Vanajan kuoron kanssa onnistui hyvin ja kyllä sieltä heidänkin äänensä kuuluivat.

Kylmäkoski-Seuran puolesta haluan kiittää teitä esiintyjiä, johtajia ja yleisöä tilaisuuksista. Niistä huomasi että meitä siunataan tässä vapaaehtoistyössämme.

Tänään huhtikuun 25 päivä tilille on karttunut n. 18.000 €, kiitos lahjoittajille.


Kylmäkosken aseman kylässä Erkki Salo

 

 

Kylmäkoski-Seuran puheenjohtaja Erkki Salon terveiset 27.3.2011

Kirkkoa rakentamaan

Kevätaurinko paistaa ja miellyttävästi, lämpökin tuntuu poskipäillä tänään, tuskin huomenna. Kylmäkosken kirkon katon korjauksen tarjouspyynnöt on saatu, nyt alkaa niiden käsittely Akaan seurakunnan päättävissä elimissä. Toivotaan, että huhti – toukokuun aikana tulee ratkaisu. Vanhaa korjatessa yllätyksetkin ovat mahdollisia. Toivotaan, että tässä työssä niitä ei tule.

Minuun on otettu yhteyttä, että seurakuntalaiset olisivat valmiita talkootyölläkin auttamaan kirkon korjaajia. Itse olen ajatellut, että katolle meistä ei ole, ei ainakaan minusta. Kai  pysymme maassa odottamassa, jos meitä jossakin tarvitaan. Talkootyöhön ryhdytään vasta sitten, kun katon korjaus etenee ja sadevesien johtamisen ja salaojien suunnitelmat ovat olemassa.

Kiitos kun olette mukana tässä  Kirkon Rakentamisessa  –  sehän tälle työlle tuli nimeksi. Teidän mukana olonne helpottaa meitä Kylmäkoski-Seurassa. Yhdessä me puurramme. Aikaa kuluu, mutta kyllä kirkon ovet tulevaisuudessa aukeavat. Perjantaina 18. maaliskuuta oli keräystilillä 13 000 euroa. Tilinumero on FI19 5472 0420 0685 28.

Erkki Salo, puheenjohtaja